Björnen dök upp i mitt verk för första gången år 2007. På Otavas axlar är den första utställningen som jag ägnar åt Skogens gyllene kung. Jag vill återställa Ohto till den plats han förtjänar som vår gud och vår förfader, som bör behandlas med respekt och försiktighet.

Även om björnen sammanfattar vår arvskunskap om dess helighet, har han idag ändå reducerats till en reklamfigur för produkter och företag. Björnens gestalt används för att skapa pålitliga och starka bilder som har rotat sig i oss sedan förhistorisk tid. Björnens namn har getts både till människor och bosättningar.

Björnen betraktas som en mytisk varelse i många ursprungsbefolkningars kulturer. I den finska folktraditionen anses björnen härstamma från en gud och människans björn. I Kalevala finns ett födelse-dikt om björnen, där björnen sänks ner från himlen till jorden med silversnören. Björnen har också tillbedjats som en totemgud bland jägare-samlare-fiskare i hela den subarktiska zonen. Under järnåldern blev björntotemismen ett symbol för kraft och mod, men även för kvinnlig fruktbarhet.

Trots att kristendomen försökte rensa bort hedniska seder från folket, var björnjakt fortfarande förknippad med ritualer, varav den mest kända, björnfesterna, firades fram till 1900-talet. Efter att björnen jagats, hängdes ofta björnens huvud på en käpp och benen ströddes på en helig plats. Bland de sibiriska jukagirerna sätts fortfarande björnens huvud i väst, mot solnedgången, skuggornas land, där evig återfödelse är belägen.

I Finland jagas björnar för att förhindra att björnpopulationen växer. Statens jaktkvot för jaktåret 2021-2022 var 457 björnar. Björnen är känd för att attackera människor i Finland cirka 0-2 gånger om året. Dessa situationer inträffar oftast vid björnjakt eller när en människa råkar hamna mellan en björn och hennes unge.

Även om björnen har personifierats i sagor och berättelser, har den ändå bevarat sitt mytiska värde inför mänskligheten. Björnen har varit ett heligt djur för oss i tusentals år. Till och med så heligt att ingen vågade uttala dess namn högt. Därför har björnen fått över 200 smeknamn. Jag har döpt verken i utställningen "På Otavas axlar" med namn som ges till björnen.

Om björnen talade människans språk, vilka namn skulle han ge människan?

Om björnen skrev poesi, vilken födelsedikt skulle han skriva om människan?

Om björnen var kapitalist, var skulle han trycka människobilden?

Om björnen dödade människor som en hobby, vilka fester skulle han fira?

Synestesia määritellään aistimuksena, joka syntyy toisen aistipiirin ärsykkeestä. Maalaus voi synnyttää synestesiaa kokevalle henkilölle musiikillisen aistimuksen. Synesteetikko voi saada myös kuuloaistimuksesta näköhavainnon. Tällöin hän voi nähdä esimerkiksi musiikin väreinä. Minulla itselläni synestesia ilmenee juuri näin. Voin kuulla värien soinnin ja nähdä sävelissä värejä, myös runot soivat minulle ja näen niiden värit.

Tutkin kuvataiteen Yamk -opinnäytetyössäni synestesiaa sekä sen käyttöä kuvataiteessa. Loin työskentelymetodin, jossa inspiraation lähteenäni toimivat synestesiani synnyttämät moniaistiset havainnot. Synestesia toimi minulle ikään kuin työvälineenä rakentaessani monitaiteellisen teoskokonaisuuteni, jossa yhdistyvät sana-, sävel-, ja maalaustaide. Luomisprosessi alkoi sanoista, joista syntyi sävel. Sanat ja sävel loivat yhdessä ääniteoksen Oranssi laulu, (Kasvimaa). Laulusta syntyivät maalaukset Värilliset sanat ja soinnut (diptyykki), 1 = 5 = 1 ja Soinnilliset värit.

Koska koen taiteen moniaistisesti, en kykene näkemään eri taidemuodoille asetettuja rajoja. Minulle koko monitaiteellinen kokonaisuus on yhtä, niin kuin opinnäytetyöni nimi Ykseys antaa ymmärtää. Sen lisäksi, että pyrin käyttämään synestesiaani hyväksi teosta luodessani, koin aivan yhtä tärkeänä astua taidemuotojen raja-aitojen yli ja rikkomaan ne. Konkreettisesti ne siellä vielä ovat, mutta siinä toisessa, näkymättömässä niitä ei enää ole.

Näkymätön on se alue, jossa taide syntyy. Ja sen haluan ihmisille välittää.

(Oranssi laulu on kuunneltavissa linkissä

https://soundcloud.com/marjohyvarinenartist/kasvimaa )

Livet är som den väg jag tar för att bli mer av mig varje dag. Jag är jaget, kärnan genom vilken jag manifesterar mig och speglar min omgivning. Allt som filtrerar genom mig är reflektioner av fröet, kärnan, som har planterats i mig vid tiden för min födelse. Vi har alla ett frö, en kärna, varifrån våra kvistar och rötter når ut till världen.

Moral är den gemensamma grunden från vilken vi växer. Vi trycker oss ut ur den mörka och hårda marken, mot ljuset och växer. Vårt material är levande. Vi har möjlighet att växa och låta kunskapen om vårt frö bli verklighet. Vi är en del av den dans av materia och ande som råder på jorden.

När jag målade utställningsverken ritades av någon anledning en väg ut för varje verk. Jag visste inte varför. Vintern ändrades till vår. När snön smälte och ljuset ökade, skakades jordens frid. Fåglarna fladdrade i träden så högt och jag trodde att på samma sätt någonstans i Europa ringde vapnen.

Att måla var min flykt från verkligheten. När jag målar tappar jag känslan av tid och plats. Jag målar vägar som dyker upp ur mitt medvetande i ett omedvetet tillstånd. Jag letar mig fram i färgdjungeln, ackordsymfonin som brusar, penseln slår i rytmen på duken. Jag komponerar färgbilder som spelar musik. Kontrasterna av ljus och skugga resonerar i mol och dur.

Avbrott i mörkret blåser tystnaden till ett spektralt regn.

De vägar längs vilka mänskligheten kliver fram i tiden är outforskade.

Den väg som dök upp i alla mina verk av någon anledning kan spegla den resa som mänskligheten för närvarande tar. Vi ser inte vad som finns bakom kurvan, men vi går ändå. Och vi kör det tillsammans.

Luonnon ja ihmisen välillä vallitsee sisaruus. Ihmiskunta ja luontokunta heräävät joka aamu samalla planeetalla samaan päivään. Me jaamme samoja alkuaineita. Me taivumme kohti aurinkoa ja nuokahdamme yöksi. Aurinko nousee ja laskee. Me synnymme, elämme ja kuolemme. Me kykenemme kasvattamaan lisää kukin omaa lajiamme tänne. Ihmisiä, eläimiä ja kasveja. Ihminen tarvitsee luontoa elääkseen, mutta luonto ei tarvitse meitä. Ihminen kykenee riistämään luontoa ja saattamaan luonnontilan epätasapainoon. Kykeneekö luontokunta horjuttamaan ihmiskunnan tilaa? Tekeekö se sitä juuri nyt parhaillaan?

Keväällä 2020 Suomi suljettiin. Koska olemme kuuliainen kansa, meille ei asetettu ulkonaliikkumiskieltoa. Mitä me teimme? Me menimme luontoon, me menimme metsään. Kesämökkien myynti ja vuokraus kasvoi reippaasti vuoden aikana. Yhä useampi muuttaa isoista kaupungeista pienemmille paikkakunnille. Kun lentoliikenne vähentyi, ilmakehä puhdistui. Kun Kiinassa useiden tehtaiden tuotannot jouduttiin pysäyttämään, niin isoissa kaupungeissa nähtiin pitkästä aikaa sininen taivas. Myös Venetsian kanaalit muuttuivat kristallin kirkkaiksi.

Näyttelyssäni "Kasvinkumppani" olen halunnut toimia luonnon puolestapuhujana. Pyrin toimimaan kanavana luonnon ja ihmisen välillä. Olen tietoisesti pyrkinyt asettamaan analyyttisen mielen sivuun ja avannut sen sijaan alitajunnalle oven. Tuon luonnon sanomaa esille muodon, värin ja rytmin kautta. Olen pyrkinyt kasvatttamaan näyttelyn, jonka voi antaa virrata kehoon aistien kautta. Tunne, joka katsojalle herää näyttelystä, prosessoituu omalla ajallaan kokemukseksi. Toivon, että tämä kokemus imeytyy hiljalleen kävijän tietoisuuteen ja pilkkoutuu katsojan käsitekarttaan, jotta hän voi luoda jälkeenpäin oman analyyttisen tulkinnan minun välittämästä luonnonsanomasta. Tämän jälkeen hän on vapaa kävelemään metsään ja aloittamaan dialogin luontokunnan kanssa. Jos hän tekee sen, aistinvaraisesti havaittava kuvallinen kielikylpyni on tuottanut tulosta.

Teokseni puhuvat trooppisten metsien kieltä. Sademetsien suojelu auttaa ehkäisemään ilmastonmuutosta. Laajojen sademetsien kasvillisuus auttaa poistamaan hiilidioksidia, joka osaltaan hidastaa ilmastonmuutosta. Suuret vanhat metsäalueet toimivat maapallon hiilinieluina. Sademetsät pitävät maaperän rehevänä ja hyvinvoivana. Terve maaperä taas pitää vesistöt kunnossa. Jos ravinteita valuu liikaa vesiin köyhtyneen maaperän läpi, seuraa vesistöjen rehevöityminen, sameutuminen, kalakuolemat sekä korallien tukehtuminen. Laajat metsähakkuut aiheuttavat säiden ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateiden, tulvien ja kuivuuden lisääntymistä. Sademetsien kasvillisuus antaa ihmiskunnalle myös lukuisia tärkeitä lääkkeitä, joita lääketeollisuus voi hyödyntää nyt ja tulevaisuudessa. Sademetsissä arvioidaan elävän n. 2/3 maapallon eläin- ja kasvilajeista. Eliölajien suojelu ylläpitää planeettamme ekosysteemiä.

Maapallollamme tuhoutuu jokainen sekunti noin jalkapallokentän suuruinen ala metsää. Suurimmaksi osaksi tuhon alla on juuri sademetsät. Metsiä hakataan, koska hamutaan tilaa öljypalmu-, soija-, ja puuplantaaseille ja karjalaitumille. Lisääntynyt lihantuotanto on yksi hakkuiden syy. Metsiä tuhotaan myös laittomalla puukaupalla sekä paikallisille- että vientimarkkinoille. Hälyttävää on myös mittavat metsäpalot sekä infrastruktuurin, teiden ja kaivostoiminnan rakentaminen alueille.

Kuulen usein lauseen, "Ei yksittäinen ihminen voi paljoa tehdä". Ei ehkä voi, mutta yhdessä me voimme.

Kun maalasin näitä teoksia Yhdysvalloissa pidettiin Ilmastokokous. Suurimpana uutisena tietoisuuteeni nousi presidentti Trumpin twiitti, jossa hän oman kykynsä mukaan luonnehti ilmastoaktivisti Greta Thunbergia. "She seems like a very happy young girl looking forward to a bright and wonderful future. So nice to see!" Greta lisäsi tekstin Twitter-tilinsä henkilökuvaukseen.

Kun maalasin näitä teoksia huomasin eräästä maanlaajuisesta lehdestä, että Sara Sieppi on muuttanut Sörnäisistä Helsingin keskustaan. Hänestä oli otettu salaa kuvia, joissa hänen omaisuuttaan kannettiin kadulla. Kuvissa avattiin lukijoille, mitä hän ja hänen muuttomiehensä milloinkin kantoivat. Esim. Saralla oli sylissään hassuja huiskuja.

Kun maalasin näitä teoksia löysin ilokseni mielenkiintoisen reseptin eräästä toisesta maanlaajuisesta lehdestä. Porkkanapiiraasta oli kehitelty kääretorttuversio. Koska perheemme rakastaa tätä herkkua, leivoin porkkanapiiraskääretortun lapseni syntymäpäiville. Koko torttu tuhoutui täysin. Pohja ei joustanut vaan lohkottui ja mureni. Lisäksi täyte valui yli äyräiden.

Kun maalasin näitä teoksia tilasin Ali expressistä Kiinasta puisia kiilakehyksiä tauluihini. En oikein vieläkään ymmärrä, mikä minuun meni. Maksoin niistä postikuluineen melkein kolminkertaisen hinnan suomalaisiin ja eurooppalaisiin listoihin nähden. Kun listat viimein saapuivat, niiden paksuus oli puolet täkäläisistä. Kärvistelin niin, etten pystynyt edes palauttamaan niitä. Listat seisovat yhä koskemattomina työhuoneeni nurkassa. Yritän olla katsomatta niitä.

Kun maalasin näitä teoksia eräs tuttavani kertoi minulle, ettei ilmastonmuutosta ole. Se on vaan kuulema markkinointikikka. Aina on ilmasto vaihdellut ja on ollut esim. jääkausi. Ihan niinä samoina aikoina, näin myös eräästä iltapäivälehdestä, että eräs europarlamentikko oli ihan samaa mieltä.

Perinteinen

porkkanapiirakka

4 kananmunaa

4 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

2 tl vanilliasokeria

2 tl kanelia

6 dl porkkanaraastetta

200 g sulatettua voita

Kuorrute

60 g sulatettua voita

100 g tuorejuustoa

2 1/2 dl tomusokeria

1/2 tl vanilliasokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste sekä voisula. Sekoita ja kaada taikina pellille. Paista +175 asteessa n. 35 minuuttia. Sulata voi kuorrutteeseen, pehmennä lusikalla tuorejuusto sekaan, lisää tomusokeri ja mausta vanilliasokerilla. Kun piirakka on hiukan jäähtynyt lisää kuorrute. Halutessasi lisää pinnalle pähkinärouhetta.